| Monte-Criston kreivi |
| 1 | MONTE-CRISTON KREIVI 1. Marseille – Tulo Helmikuun 27. päivänä 1815 Notre-Dame de la Garden tähystäjä antoi merkin, että satamaan oli tulossa kolmimasto Pharaon paluumatkallaan Smyrnasta, Triestistä ja Napolista. Tavalliseen tapaan läksi heti luotsi satamasta, pujahti Ifin linnan ohi ja nousi laivaan Morgionin niemen ja Rionin saaren välillä. Tavalliseen tapaan täytti myöskin heti utelias joukko Saint-Jeanin linnoituksen rantavallin, sillä laivan tulo oli aina tärkeä tapaus Marseillessa, varsinkin kun laiva, niin kuin oli laita Pharaonin, oli rakennettu, varustettu ja lastattu vanhan Phoceen veistämöllä ja oli erään marseillelaisen laivanvarustajan oma. |
| 2 | Alus pujahti onnellisesti salmesta, jonka joskus tulivuorenpurkaus on muodostanut Caleseragne-saaren ja Jarros-saaren väliin, sivuutti Pomeguen ja läheni kolmine märssypurjeineen, keula- ja mesaanipurjeineen, mutta niin hitaasti ja surullisen juhlallisesti, että uteliaat katsojat alkoivat aavistaa onnettomuuden sattuneen ja kyselivät toisiltaan, mitähän aluksessa oli tapahtunut. Mutta purjehdukseen perehtyneet huomasivat heti, että jos jokin onnettomuus oli tapahtunut, niin se ei ollut kohdannut alusta, sillä se totteli täydellisesti ruoria, sen ankkurit riippuivat paikallaan valmiina laskeutumaan veteen, vantit oli päästetty irti, ja luotsin vieressä, joka valmistautui ohjaamaan Pharaonin Marseillen sataman kapeasta suusta sisään, oli nuori, vilkasliikkeinen ja tarkkasilmäinen mies, joka valvoi aluksen jokaista liikettä ja toisti kaikki luotsin määräykset. |
| 3 | Väkijoukon epämääräinen levottomuus oli siinä määrin tarttunut erääseen katsojaan, että hän ei voinut odottaa aluksen saapumista satamaan, vaan hyppäsi pieneen veneeseen, käski soutaa Pharaonia vastaan ja saavutti sen Reserven lahdelman kohdalla. Nähdessään miehen tulevan jätti luotsin vieressä seisonut nuori mies paikkansa ja tuli hattu kädessä nojaamaan aluksen laitaa vastaan. Hän oli noin kahdeksantoista- tai kaksikymmenvuotias mies, pitkä, solakka, mustasilmäinen ja mustatukkainen. |
| 4 | Hänen olemuksestaan uhkui rauhallisuutta ja päättäväisyyttä, kuten ainakin ihmisestä, joka on lapsuudestaan asti tottunut taistelemaan vaaroja vastaan. – Tehän siinä olette, Dantes! huudahti veneessä oleva mies. – Mitä on tapahtunut ja miksi laivassa vallitsee tuollainen alakuloisuus? – Suuri onnettomuus, herra Morrel, vastasi nuori mies, – suuri onnettomuus, varsinkin minulle. Civita-Vecchian kohdalla menetimme kunnon kapteenimme Lecleren. |
| 5 | – Ja miten on lastin laita? kysyi kiihkeästi laivanisäntä. – Se on hyvässä kunnossa, herra Morrel, – ja olette varmasti tyytyväinen siinä suhteessa. Mutta kapteeni Leclere parka... – Mitä hänelle on sitten tapahtunut? kysyi laivanisäntä huomattavasti tyyntyneenä. – Mitä tuolle kunnon kapteenille on tapahtunut? – Hän on kuollut. – Pudonnutko mereen? – Ei, kuollut aivokuumeeseen kärsittyään pelottavan kovia tuskia. |
| 6 | Sitten hän kääntyi laivaväen puoleen: – Hohoi, kaikki paikoilleen! huusi hän. – Valmiina laskemaan ankkurit! Laivaväki totteli. Samassa ne kahdeksan, kymmenen merimiestä, jotka olivat laivan väestönä, riensivät jaluksiin, toiset kurenuoriin, toiset rasseihin, toiset keulapurjeen rakkiköysiin, muutamat taas jalustouveihin. Nuori merimies loi silmäyksen näihin toimiin, ja kun hän huomasi käskyjänsä toteltavan, kääntyi hän jälleen laivanisännän puoleen. |
| 7 | – Ja mitenkä tämä onnettomuus on tapahtunut? kysyi laivanisäntä jatkaen keskustelua siitä, mihin nuori mies sen oli lopettanut. – Hyvä Jumala, aivan odottamattomalla tavalla. Keskusteltuaan kauan sataman komendantin kanssa kapteeni Leclere lähti Napolista hyvin kiihtyneenä. Vuorokauden päästä tuli kuume. Kolme päivää myöhemmin hän oli kuollut... Panimme tavalliset hautajaiset toimeen, ja hän lepää, kauniisti purjeeseen kiedottuna, kolmenkymmenenkuuden naulan painoinen kuula pään puolessa ja toinen samanlainen jalkopäässä, El Giglio -saaren kohdalla. |
| 8 | Me tuomme hänen vaimolleen hänen kunniamerkkinsä ja miekkansa. Kannatti todellakin, jatkoi nuori mies alakuloisesti hymyillen, – sotia kymmenen vuotta englantilaisia vastaan kuollakseen aivan samoin kuin muutkin vuoteessaan. – Niin, minkä sille voi, herra Edmond, vastasi laivanisäntä, joka näytti yhä enemmän rauhoittuvan, – olemmehan kaikki kuolevaisia, ja täytyyhän vanhojen tehdä tilaa nuoremmille, sillä eihän heillä muuten olisi mahdollisuutta edistyä virassa. |
| 9 | Ja koska vakuutatte lastin olevan... – Hyvässä kunnossa, herra Morrel, sen voin taata. Tämä matka tuottaa teille voittoa vähintään kaksikymmentäviisituhatta frangia. Kuljettiin juuri pyöreän tornin ohitse. – Valmiina laskemaan kaikki purjeet! huusi nuori merimies. – Pitäkää kiirettä! Käsky pantiin täytäntöön melkein yhtä täsmällisesti kuin sotalaivassa. – Purjeet alas! Kaikki purjeet laskeutuivat, ja laiva kulki tuskin huomattavasti eteenpäin, liikkuen enää vain vanhan vauhdin vaikutuksesta. |
| 10 | – Ja nyt, jos tahdotte nousta laivaan, herra Morrel, sanoi Dantes huomatessaan laivanisännän levottomuuden, – niin tässä on tilinpitäjänne, Danglars, joka parhaillaan tulee kajuutasta ja voi antaa teille kaikki toivomanne tiedot. Mitä minuun tulee, täytyy minun valvoa ankkuroimista ja valmistaa alus suruasuun. Laivanisäntää ei tarvinnut kahdesti kehottaa. Hän tarttui Dantesin heittämään köyteen ja nokkelasti kuin parhain merimies kapusi laivan kuperaan kylkeen lyötyjä tikapuita myöten kannelle. |
| … |
Комментарии