| Kosijan kolme tehtävää |
| 1 | Olipa kerran rämäpäinen prinsessa, joka nostettiin istumaan ponin selkään turhan varhain, ennen kuin hänen huomattiin olevan rämäpää. Hän upotti oitis kantapäänsä ponin villaviin kylkiin, ja niin sai poniriepu kipittää minkä jalanpätyköistään pääsi. Sen jälkeen prinsessaa ei pidätellyt mikään: hän hinkusi aina isomman hevosen selkään, tai kärryille, tai esteitä hyppäämään. Aina saivat tallipojat pelätä, että prinsessalle kävisi huonosti ja heitä syytettäisiin onnettomuudesta. |
| 2 | Prinsessalla oli kai ristimänimikin, mutta kukapa sitä olisi jaksanut muistaa, kun yksi toisensa jälkeen kaikki alkoivat kutsua häntä prinsessa Rämäpääksi. Jopa hänen isänsä, äitinsä ja sisaruksensa unohtivat, mikä hänen alkuperäinen nimensä oli ollut: heillekin hän oli enää pelkkä Rämäpää. – Rämäpää menee taas, Rämäpää huikkasi tallipojille, kaappasi hevosen heidän käsistään ja lähti ajamaan sillä romurallia pöpelikköön, tai hyppäämään yli kivimuurien ja mutalätäköiden. |
| 3 | Aika usein prinsessa putosi hevosen selästä. Silloin hevonen juoksi takaisin talliinsa turvaan ja prinsessa tallusteli mutaisine kenkineen kuraisine mekkoineen kotipalatsiinsa. Sitten saivat tallipojat valjastaa toisen hevosen uusiin kisoihin, ja seurata sydän syrjällään, kuinka Rämäpäälle ja hevosraukalle sillä kertaa kävisi. Kun Rämäpää varttui neidon ikään, alkoi kosijoita virrata palatsin porteille ja puutarhaan, vaikka prinsessan maine oli mikä oli. |
| 4 | He majoittuivat katoksiin ja tallinvintille, siltarumpuihin ja halkopinoihin. Olihan hän kuitenkin kaunis ja rikas, ja siinä oli kaksi hyvää syytä, miksi nuorukaiset kautta aikain ummistivat silmänsä neitojen jukuripäisyydelle. Vaikka parempi neuvo heille olisi ollut: Joka on tyttönä tyly, on ämmänä äree! Prinsessan oli tullut aika valita itselleen sulhanen ja maalle uusi kuningas, mutta eihän Rämäpää naimisiin tahtonut! Hän vietti unettomia öitä pyöriskellen levottomana sängyssään, kunnes viimein, eräänä myrsky-yönä salaman iskiessä hänen torninsa yllä hän keksi ratkaisun. |
| 5 | Seuraavana aamuna Rämäpää kutsui isänsä, äitinsä ja kaikki paikalla sitkaasti pyörivät kosijat luokseen ja kertoi, että hän asettaa heille kokeen: kosijoiden on läpäistävä kolme tehtävää, mikäli he mielivät prinsessa Rämäpään taltuttaa. Mutta etukäteen he eivät saisi kuulla, mitä ne tehtävät olisivat. Ne ja niiden ratkaisut tietäisi Rämäpää yksin. Prinsessa pelkäsi, että hänen tehtävänsä saattoivat sittenkin olla liian helppoja. |
| 6 | Kun kilpailun aloittamispäivä koitti, kosijajoukko parveili linnan puutarhassa. Rämäpää pisti kosijat jonoon sen mukaan, miten heidän ulkonäkönsä häntä miellytti. Jos joku oli pakko ottaa, olkoon hän sitten edes ilo silmälle, Rämäpää ajatteli. Ensimmäiseksi jonoon valikoitui prinssi Henrik, jonka hiuksissa kimmelsi korpinmusta ja hymyssä välkehti norsunluu. Hän oli kuuluisa siitä, että oli kiivennyt korkealle vuorelle ja tuonut sieltä alas laaksoon petolinnun pyrstösulan. |
| 7 | Sitä ei ollut moni mies uskaltanut tehdä, nykäistä haivenia elävältä kotkalta. Prinsessa ei pitänyt sellaisia avuja niin tärkeinä. Koe ratkaiskoon hänen rohkeutensa määrän! Pihalla oli ainakin kaksi tusinaa innokasta yrittäjää. Prinsessa rankkasi heitä julmasti komeusjärjestykseen, koska vielä hetken oli hänen markkinansa. Viimeiseksi jonoon prinsessa laittoi vähänlännän suutarin oppipojan, jolla oli paksut pullonpohjalinssit ja suuret hörökorvat. |
| 8 | Tuo poika, Samuli nimeltään, oli niin hassun näköinen, että prinsessa vaivoin pystyi häntä nauramatta katsomaan. Niinpä hän tulikin aina hyvälle tuulelle, kun hän katsoi Samulia. Prinsessa pyysi linnanpihalle valjastettuina kahden hevosen kiesit. Hän hyppäsi kuskinpenkille ja kutsui prinssi Henrikin asettumaan viereensä istumaan. Sitten prinsessa läimäytti ohjasperillä hevosia lautasille, ja niin he lähtivät matkaan. |
| 9 | ”Mutkat suoriksi” oli prinsessan suosikkisananlasku. Hän tunsi nämä polut ja kärrytiet paremmin kuin juhlamekkonsa taskut, ja sen sai prinssi Henrik tuta. – Miksi sinä noin hullusti ajat? Varo, tiellä on iso kivi! Sinähän tapatat meidät! Ei herranen aika, anna ne ohjakset heti tänne! Mutta prinsessa ei luopunut ohjaksistaan. Sen sijaan hän luopui prinssi Henrikistä. Hän pysähtyi, käänsi kiesinsä ja ajoi takaisin linnanpihaan. |
| 10 | – No niin, hyppäähän alas ja tee tilaa seuraavalle yrittäjälle! Kohahdus kävi linnanpihalla. Prinssi Henrik ei ollut läpäissyt prinsessa Rämäpään koetta! Päin vastoin, hän oli pudonnut kisasta jo alkumetreillä. Kaikki kosijat olivat olleet varmoja, ettei heillä olisi mitään mahdollisuuksia pärjätä Henrikille, mutta niin vain sai prinssi Henrik luikkia nolona kotiinsa. Seuraavaksi penkille istuutui linnanvoudin poika Matias. |
| … |
Комментарии